Ison Omenan 25-vuotisjuhlaohjelma – Juhli kanssamme!

Syntymäpäiväviikon 24.–27.9. aikana luvassa on tarjouksia, yllätyksiä, kilpailuja ja iloista juhlatunnelmaa. Tutustu ohjelmaan ja tule mukaan juhlimaan 25-vuotiasta Isoa Omenaa!
Torstai 24.9. klo 15–19 – Virallinen syntymäpäivä
Kakkukahvit 1000 ensimmäiselle kävijälle
Ison Omenan virallista syntymäpäivää juhlistetaan herkullisesti tarjoamalla ensimmäiselle 1000 kävijälle kakkukahvit. Tarjolla on näyttävä, jopa kahdeksan metriä pitkä syntymäpäiväkakku, joka toteutetaan yhteistyössä Kaisan Cafén kanssa. Kakkutarjoilu alkaa klo 15.
Suklaayllätyksiä ja syntymäpäivätervehdyksiä
Päivän aikana kävijät saavat mukaansa juhlavuoden suklaayllätyksiä. Lisäksi kauppakeskuksessa nähdään paikallisten esiintyjien syntymäpäivätervehdyksiä ja muuta juhlatunnelmaa nostattavaa ohjelmaa.
Sambakulkue
Ihaile Sambakoulu Império do Papagaion kulkuetta, joka villitsee jokaisen tielleen sattuvan synttäritunnelmaan! Menoa tahdittaa live-rumpuryhmä eli bateria. Sambakulkue kiertää ympäri Isoa Omenaa kahdesti päivän aikana klo 16.30 ja 18.30.
Lauantai 26.9. klo 12–16 – Koko perheen juhlapäivä
Lauantaina juhlat jatkuvat koko perheen ohjelmalla. Päivän aikana luvassa on ilmapallojakoa, kilpailuja, aktiviteetteja ja palkintoja kaikenikäisille kävijöille. Päivän huipentaa näyttävä ilmapallosade täynnä yllätyksiä.
Tapaa prinsessat
Rakastetut prinsessahahmot Tuhkimo ja Ruusunen saapuvat tapaamaan pieniä juhlavieraita. Prinsessojen kanssa voi ottaa yhteiskuvia ja nauttia satumaisesta tunnelmasta. Prinsessat ovat tavattavissa päivän aikana kahdessa erillisessä tapaamisessa. Prinsessat ovat tavattavissa klo 12–13 ja 14–15.
Kruunujen askartelupiste
Askartelupisteellä lapset pääsevät suunnittelemaan ja koristelemaan oman synttärikruununsa. Kimallusta ja luovuutta riittää jokaiselle pienelle synttärivieraalle.
Synttärikisailuja ja palkintoja
Juontaja Essi Laitisen vetämässä ohjelmassa päästään testaamaan tietoja, taitoja ja nopeutta. Ohjelmassa on muun muassa bingo sekä vauhdikkaita 25 sekunnin haasteita, joissa jaossa on syntymäpäiväpalkintoja.
Bingokierrokset alkavat klo 12.30, 13.30, 14.30 ja 15.30.
Syntymäpäivätervehdyksiä paikallisilta esiintyjiltä
Ihaile espoolaisten toimijoiden upeita esityksiä. Toimijat ja esitysten ajankohdat julkaistaan pian.
Ilmapallosade
Näyttävä ilmapallosade M.E.E.T -aukion katosta tuo mukanaan synttärietuja ja palkintoja nopeimmille! Eduilla täytetyt ilmapallot tiputetaan päivän päätteeksi klo 16.